Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten ihmiset luovat merkityksiä toisten sanomisille ja viesteille. Miksi esimerkiksi jotkut ihmiset kokevat toisen sanat hyökkäävänä, ja toinen ihminen taas neutraalina? Myös se, että esimerkiksi koemme jonkun asian tai tilanteen ärsyttävänä pohjautuu siihen, millaisia merkityksiä / tulkintoja annamme kyseiselle asialle tai tilanteelle. Voi hyvin olla, että turhaan vellomme huonossa mielessä, jos tulkitsemme tilanteen tavalla, joka ei vastaa todellisuutta. Monet terapiamenetelmät pohjautuvat siihen, että omia tulkintoja tilanteista tarkastellaan uudestaan. Voi myös miettiä, onko lopulta mahdollista kokea niin sanotusti aitoa todellisuutta, jos koemme maailman pelkästään omien tulkintojemme läpi? Mutta nuo mietteet menevät enemmän filosofian puolelle, mikä ei ole tämän postauksen aihe. Merkityksentäminen liittyy myös robotiikkaan ja tekoälyyn. Miten tekoäly merkityksentää ja ymmärtää viestejä ja symboleja, varsinkin silloin, kun se on vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa?
Kävin viestinnän perusopintojen ensimmäisen kurssin, ja kirjoitin siinä tehtävän liittyen merkityksiin viestinnän perustana. Tämä postaus liittyy siis tällä kertaa vain ihmismieleen. Minulla oli tietyt lähteet (lähdeluettelo lopussa), joiden pohjalta kirjoitin tehtävän, ja mikä vaikuttaa tekstin tyyliin (kyseisiä lähteitä referoiva). Econ semiotiikkaan olisi ollut hyvä tutustua vähän syvemmin kuin tuon yhden artikkelin kautta, joten en ole varma, teinkö sen tulkitsemisen suhteen virheitä. Mutta tekstin pointtina on tuoda esille, mitkä asiat vaikuttavat merkitystentämiseen. Olen korostanut vihreällä avainsanoja.
Kommunikoinnille on monia määritelmiä (Trenholm 2017, 18). Monissa niistä kommunikointiin sisältyy viestin tai informaation välittämistä osapuolten välillä, sekä vuorovaikutuksessa käytettyjen symbolien ja merkkien merkityksen tulkitsemista (Trenholm 2017, 20). Semioosi tarkoittaa merkityksen antamista ilmaisulle (Desogus 2012, 502). Merkityksen rakentamisella viestille on yhteiskunnallisiakin vaikutuksia, koska esimerkiksi politiikassa ja journalismissa luodaan merkityksiä suurelle yleisölle (Trenholm 2017, 57; Wahl-Jorgensen & Hanitzsch 2020, 50). Viestien välittäminen voi tapahtua niin sanallisesti kuin sanattomastikin (nonverbaalisesti), jolloin viestin merkitys tulkitaan näiden kahden yhdistelmästä. Etenkin sanallisessa viestinnässä merkityksiä välitetään symbolien, kuten sanojen ja numeroiden avulla. Symboli on keinotekoinen merkki. Merkki puolestaan on ajatuksen ilmaisemisen väline, joka koostuu yksityisestä ideasta kommunikoijan mielessä sekä muodosta, jolla idea ilmaistaan (Trenholm 2017, 22, 72.) Viestin merkityksentämiseen vaikuttavat monet asiat: biologiset, kognitiiviset, kulttuuriset ja sosiaaliset (Hall & Knapp 2013; Trenholm 2017; Desogus 2012, 501–521). Trenhom (2017) kuvaa kirjassaan erityisesti ihmisen kognition vaikutusta merkityksen antamiseen, Hall ja Knapp (2013) tuovat esille myös mm. biologian vaikutuksen, ja Desogus (2012) kertoo artikkelissaan Umberto Econ semiotiikasta, jossa korostetaan kulttuurisia ja sosiaalisia tekijöitä. Desogus (2012, 502) määrittelee semiotiikan artikkelinsa yhteydessä "konkreetiksi prosessiksi, jossa joku liittää sisällön kulttuurisen koodin pohjalta tehtyyn ilmaisuun".
Hall ja Knapp (2013, 361, 700) kuvaavat lähteistä ainoina biologian vaikutusta merkityksentämiseen. Biologia vaikuttaa erityisesti sanattomaan viestintään, kuten kasvojen ilmeisiin. Evoluution vaikutuksesta olemme oppineet yhdistämään merkityksiä viesteihin, jotka liittyvät erityisesti selviytymiseen (kuten kilpailu), yhteistyöhön ja lisääntymiseen (Hall & Knapp 2013, 527). Jos yksilö ei ole muinaisina aikoina tunnistanut kunnolla esimerkiksi aggressiota tai uhkaa, se on vaikuttanut hänen selviytymiseensä, ja vähitellen sukupolvien aikana sellaiset yksilöt karsiutuvat pois. Hymy esimerkiksi liittyy yhteistyöhön, ja vihaisuus uhkaan (Hall & Knapp 2013, 532), joten meillä on evolution muokkaama kyky antaa näille signaaleille merkitys. Hallin ja Knappin (2013, 347–348) mukaan tutkimuksissa on viitteitä esimerkiksi siitä, että miehet, joilla on korkeampi testosteronipitoisuus havaitsevat helpommin vihaiset naamat, koska testosteronimäärä yhdistyy aggressiivisuuteen ja dominanssiin, ja vihainen ilme puolestaan merkitsee aggressiota ja dominanssia.
Merkityksen rakentumiseen vaikuttavat myös sosiaaliset ja kulttuuriset prosessit. Desogus (2012) kuvailee artikkelissaan Econ semiotiikkaa, jossa semiotiikassa tapahtuva kategorioiden luominen merkeille ei ole yksilöllinen tai psykologinen ilmiö, vaan sen taustalla toimii vain kulttuuriset toiminnot. Kun yhteisön jäsenet jakavat samat ilmaisuun liittyvät tulkinnat, he muodostavat kyseisen ilmaisun kulttuurisen yksikön, joka tarkoittaa kaikkea sitä tietoa, joka ilmaisuun liitetään. Tämän tiedon säilytyspaikkaa kutsutaan tietosanakirjaksi (encyclopedia), jota käytetään merkityksentämisen prosessissa, ja joka on oleellinen osa, kun luodaan kulttuurisia sääntöjä merkityksentämisessä. Hän tuo esille, että kulttuuriset yksiköt vaikuttavat ilmaisujen tulkintaan arvojen kautta, joita voi vaihtaa toisten systeemien kulttuuristen yksikköjen arvojen kanssa. Esimerkiksi sanaan "punainen" voidaan tietyssä kulttuuristen yksikköjen systeemissä liittää värin merkitys, poliittisessa systeemissä kommunismin merkitys ja niin edelleen (Desogus 2012, 501, 505, 508, 511, 520.). Desogus (2012, 512) mainitsee artikkelissaan myös, että Econ mukaan semioosiin liittyy myös uskomukset maailmasta sekä sosiaaliset tavat, mikä on yhteneväistä kommunikoinnin sosiaalis-konstrutkionistisen perspektiivin kanssa, josta Trenholm (2017, 25, 29) mainitsee. Kyseisessä perspektiivissä kulttuurin ajatellaan vaikuttavan siihen, miten tulkitsemme eli merkityksennämme maailmaa ympärillämme. Näitä kulttuurillisia työkaluja jotka vaikuttavat merkityksentämiseen ovat jokaisen kulttuurin symbolinen koodi eli kieli, kognitiiviset tavat eli kyseisen kulttuurin tavat prosessoida informaatiota, kulttuurin perinteet eli arvot ja asenteet, sekä kulttuurin roolit ja säännöt (Trenholm 2017, 29). Kyseisen perspektiivin mukaan ihmiset luovat kollektiivisesti representaatioita todellisuudesta, mikä on yhteneväistä Desogusen (2012, 520) mainitseman semiotiikan prosessin ja siihen liittyvän tietosanakirjan käsitteen kanssa. Samoin kuin biologia toimii tavallaan pohjimmaisena tasona merkityksentämisessä, mielestäni kulttuuri on siitä seuraava taso, joka puolestaan antaa pohjaa yksilöllisten psykologisten prosessien muodostumiselle. Koska olemme kaikki yksilöitä, myös persoonallisuuspiirteet vaikuttavat viestien tulkintaan (Hall & Knapp 2013, 519). Hall ja Knapp (2013, 697) mainitsevat myös kulttuurin voimakkaan vaikutuksen erityisesti sanattoman viestinnän eleisiin ja niiden tuottamiseen ja tulkitsemiseen, mutta he tuovat toisista poiketen esille sen, että kyseiset eleet pohjautuvat kaikissa kulttuureissa usein biologiaan. Esimerkiksi eri kulttuureissa sanattoman viestinnän eleet ja niiden tulkinta ovat melko samanlaisia: suora tuijotus voidaan tulkita aggressiiviseksi, mutta eroja on esimerkiksi siinä, mikä määrä tuijotusta tai koskettamista tulkitaan sopivaksi (Hall & Knapp 2013, 710, 717.)
Myös sosiaalinen ja fyysinen ympäristö vaikuttavat merkityksentämiseen luomalla vuorovaikutustilanteelle kontekstin, jonka kautta viestejä tulkitaan (Hall & Knapp 2013, 524). Hall ja Knapp (2013, 524) kertovat tässä yhteydessä nonverbaaleista kommunikointitilanteista, mutta mielestäni nämä sopivat muidenkin viestien merkityksentämiseen. He tuovat esille, että jokaisella vuorovaikutustilanteella on sen osapuolten mielessä luotu tapahtumapaikka (setting) ja siihen liittyviä päämääriä (goal). Päämäärä tarkoittaa kognitiivista representaatiota halutusta tilasta, johon ihminen pyrkii. On helpompi merkityksentää viestejä oikein, jos viestinnän osapuolet jakavat tilanteesta samat odotukset ja päämäärät. Jokainen tuo tapahtumapaikkaan omat kognitiiviset prosessinsa, kuten asenteet, odotukset ja myös havainnolliset vinoumat, kuten ennakkoluulot, jotka ovat yleensä tiedostamattomia, ja jotka toimivat ikään kuin tulkitsemisen filtterinä (523, 529). Jos kognitiivisia resursseja ja motivaatiota on tarpeeksi, on mahdollista olla tietoisempi omista kognitiivisista prosesseistaan ja siten tulkita viestejä helpommin ilman vinoumia. Mutta jos ihminen on esimerkiksi huolestunut tai väsynyt, hänellä on rajallisempi määrä kognitiivisia resursseja, jolloin niitä ei välttämättä riitä tietoisempaan tulkintaan (Hall & Knapp 2013, 521, 527, 529–530.)
Desogus (2012, 501) kertoo, että Econ semiotiikkassa merkkien tulkinta ei ole lainkaan yksilöllinen tai psykologinen prosessi. Trenholm (2017, 25–26) tuo puolestaan esille kommunikoinnin psykologisen näkökulman, jonka mukaan viestien merkityksentämiseen vaikuttavat kognitiiviset prosessit, kuten uskomukset, arvot, asenteet, tunteet. Kun ärsyke tulee, se pyritään heti kategorisoimaan ja antamaan sille rakenne sekä merkitys. Esimerkiksi television äänet ja varjot jäsennetään nopeasti kuviksi ja sanoiksi (Trenholm 2017, 49). Psykolgiselta kannalta merkityksen rakentumiseen vaikuttavat sosiaalinen ymmärrys, menneet kokemukset sekä tietämys maailmasta (50). Desogusen (2012) mukaan tähän kategorisointiin vaikuttavat vain kulttuuriset prosessit, mutta hän ei ota huomioon sitä, että ihmisen eletty elämä vaikuttaa mielen rakenteiden kehittymiseen. Psykologisen näkökulman mukaan merkityksentämisessä käytetään apuna mielen rakenteita, kuten skeemoja, prototyyppejä, konstruktioita ja skriptejä (Trenholm 2017, 50–52). Skeemat ovat mielen sisäisiä representaatioita: kun esimerkiksi objekti havaitaan, se säilötään lyhyt-kestoiseen muistiin sillä aikaa, kun mielestä etsitään sen tulkintaan sopivaa skeemaa. Skeemoja on rakentunut elämän aikana fyysisille objekteille, ihmistyypeille (prototyypit), persoonallisuuspiirteille (konstruktiot), ihmissuhteille ja tomintamalleille (skriptit). Nämä skeemat voivat olla joko tarkkoja ja tilanteeseen sopivia, mutta ne voivat myös vääristää tulkintoja. Trenholm (2017, 51) kuvailee henkilökohtaisia konstruktioita piirteiksi, joita joka päivä huomataan toisissa. Tapahtumat voivat virittää näitä konstruktioita, jolloin niitä käytetään helpommin ihmisten piirteiden tulkitsemiseen. Esimerkiksi jos ihminen on juuri lukenut poliittisesta skandaalista, hän saattaa mieltää sen jälkeen toiset helpommin manipuloiviksi, koska kyseinen konstruktio on virittynyt sillä hetkellä. Trenholmin (2017, 51) mukaan joistakin konstruktioista on voinut tulla tapoja, eli nitä käytetään useimmiten olosuhteista olosuhteista. Niitä kutsutaan kroonisesti saatavilla oleviksi konstruktioiksi, jotka todennäköisimmin vääristävät ja värittävät toisten ja heidän viestiensä merkityksen tulkitsemista. Sen takia toinen saattaa kuvata tiettyä ihmistä ystävälliseksi, ja toinen taas manipuloivaksi. Skriptit taas auttavat tulkitsemaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kun olemme elämän aikana käyneet esimerkiksi kaupassa, meille on muodostunut skripti siitä, mitä siellä tulee tapahtumaan: menemme ovesta sisään, valitsemme tuotteet, maksamme myyjälle ym. Niiden avulla merkityksen luominen viesteillekin on helpompaa, jos tiedetään, mitä odottaa. Mutta kuten muutkin mielen rakenteet, nekin voivat tosin vääristää havaintoja ja viestien tulkintoja, jos automaattisesti luotamme niihin. Skripteillä voi olla esimerkiksi "oletusasetukset", joilla tapahtuman yksityiskohtia täydennetään jos ne puuttuvat, kuten onnettomuustilanteissa voi käydä (Trenholm 2017, 53). Kulttuuri toki vaikuttaa isolta osalta siihen, millaisia skriptejä ja muita skeemoja mieleemme rakentuu, mutta mielestäni yksilön ominaisuudet kokonaisvaltaisesti vaikuttavat siihen, miten niitä käytetään ja mistä muodostuu herkimmin virittyviä skeemoja.
Desogus (2012, 508) kertoo merkityksen rakentumisen osista ottamalla esille Peircen teorian. Kyseisessä teoriassa semioosi koostuu prosessista, jossa on kolme toisiinsa liittyvää elementtiä: merkitsijä eli merkki, objekti eli merkin viittauksen kohde ja tulkitsin, joka viittaa merkin ja sen objektin väliseen suhteeseen. Peircen mukaan merkityksen antamisen prosessi tapahtuu niin, että merkin ja objektin välinen suhde ymmärretään toisen merkin, tulkitsimen välityksellä, mikä valottaa ensimmäistä merkkiä. Esimerkiksi jos pyrimme tulkitsemaan koiran muotoisen hahmon kuvaa (merkkiä), tulkitsemme sen kontekstin perusteella sanalla (objektilla) koira. Tulkinta siis sinetöi merkin ja objektin välisen suhteen (Desogus 2012, 509). Desogus (2012, 508) kertoo Peircen teoriasta myös sen, että merkityksen antaminen esimerkiksi koiran muodolle ei vaadi erityistä ponnistusta, jos se on muodostunut osaksi uskomustamme / tapaamme, jossa kyseisen muodon merkitys ei vaadi konkreettisia toimintoja maailmassa. Tämä muistuttaa kommunikoinnin psykologisen näkökulman skeemaa, jossa olemme luoneet skriptin sille, ettei koiran läsnäolo vaadi toimintoja (Trenholm 2017, 50–52). Mutta jos koira haukkuu, tulkitseva aktiivisuus herää, ja alamme tuottaa uusia tulkintoja eli merkityksentämistä kyseiselle tilanteelle. Saatamme esimerkiksi luoda merkityksen, jossa koira voi purra ja huomaamme uusia asioita, joita emme aiemmin huomanneet, kuten koiran koon (Desogus 2012, 508–510.) Tämä on mielestäni myös biologinen prosessi, jossa äkkinäiset muutokset tulkitsemisen kohteessa ovat herättäneet selviytymisvaiston, mikä vaatii nopeaa uudellentulkintaa: merkitseekö muuttunut tilanne uhkaa? Ihmiset saattavat tulkita esimerkiksi metsätiellä sijaitsevan oksan käärmeeksi, koska evoluutio on suosinut kyseisen ärsykkeen huomaamista: käärmeet ovat merkinneet ihmishistorian aikana mahdollista vaaraa, ja sen huomanneet ovat todennäköisemmin jääneet henkiin, joten kyseinen piirre on vähitellen yleistynyt. Desogus (2012, 511) mainitsee, että koiran haukkuminen laukaisee vaaran käsityksen, mutta hän tuo esille siihen liittyvän kollektiivisen eli kulttuurisen näkökulman, eikä ota huomioon biologisia prosesseja.
Merkityksen rakentuminen on siis kokonaisvaltainen prosessi, johon vaikuttavat niin biologia, kulttuuri kuin yksilölliset kognitiiviset ja psykologiset prosessit. Iso osa näistä prosesseista on tiedostamattomia, mutta motivaation ja kognitiivisten resurssien salliessa on mahdollista opetella olemaan tietoisempi siitä, miten omat merkitykset ja tulkinnat rakentuvat ja pyrkiä ymmärtämään myös muiden kokemuksia ja näkökulmia asioihin.
Lähdeluettelo:
Desogus, P. 2012. The encyclopedia in Umberto Eco's
semiotics. Semiotica, 192, 501–521.
Hall, J.A. & Knapp, M.L. Nonverbal Communication.
2013. 9. painos. Boston : De Gruyter Mouton.
Trenholm, S. (toim.) 2020. Thinking through
communication: An introduction to the study of human communication. 7. painos.
London and New York: Routledge.
Wahl-Jorgensen & Hanitzsch. 2020. The Handbook of
journalism studies, luvut 1-3, sivut 3-54.
